Välipohjan valun jälkeen on runko valmistunut ja tullut kerralla näkyvää valmista. Sateet ja sadekuurot aiheuttavat välillä reippaitakin taukoja, koska sähkötyökaluja ei oikein uskalla sateessa käyttää. Suurimman osan päivistä on ollut kuitenkin kuivaa ja runko on pystyssä muutamia pikkupuutteita lukuun ottamatta.

Harkkokerroksen päälle asennettiin huopa ja talotiiviste ja niiden päälle kiinnitettiin alaohjauspuu. Sen jälkeen sirkkelöitiin ja sahattiin kuuden tuuman lankkuja sopivaan mittaan ja kiinnitettiin paikoilleen. Taloa jouduttiin purkamaan kulmista ja keskeltä, minne tulee kantava väliseinä. Runkopuiden asentamisen jälkeen saatiin paikalle päiväksi apuvoimia yläpohjan kannattajapuiden ja kantavan väliseinän kertopuupalkin asentamiseen.



Osa runkopuista pystytetty. Remonttikissat kiipeilevät runkoja pitkin.



Runkopuut ja suurin osa yläpohjan kannattajapuista asennettu. Loput kannattajapuista saadaan laitettua, kunhan vanhaa väliseinää on ensin reippaasti purettu pois.



Talkooporukka kahvilla. Apukissa väsähti ja jäi ilman kahvia.