Eilen huomasin, että täältähän puuttuu kokonaan päivitys keittiön ja tuulikaapin uusista tapeteista. Jotka liisteröitiin seinälle jo alkuvuonna. Siispä nyt pientä juttua niistä.

Keittiössä oli isomman remontin jäljiltä ihan hyvät ja ehjät tapetit, jotka alkoivat aika nopeasti häiritä silmää. Pitkällisen pohdinnan tuloksena vaihdoin ne ja nyt ei enää ärsytä. Uusi tapetti on Tapettitalon Oratuomi ja oli kyllä melkoisen hankala liisteröitävä. Tai muuten kyllä käyttäytyi hyvin, mutta liisteritahrat oli vaikea saada paperista pois rikkomatta tapetin pintaa. Ei ehkä ihan paras valinta keittiön tapetiksi, mutta se siinä nyt on. Oratuomi-tapetin lisäksi liisteröin yhteen kaistaleeseen talon vintiltä löytyneestä vuoden 1965 Etelä-Suomen Sanomat -lehdestä mainoksia ja artikkeleita. Liisterin levitin siinä kohdassa suoraan seinään. Tuli oikein hauska mainospätkä.

Tuulikaappi sai uuden tapettikerroksen meidän aikana jo ehkä noin viidennen kerran. Tämä tapetti vaikuttaa kaikista näistä kokeiluista parhaalta ja pysyvältä. Boråstapeterin Falsterbo on ostettu noin vuosi sitten alesta ja vastoin tapettirullassa ollutta ohjetta, laitoin liisterin tapettiin enkä seinään. Tapetti on ollut hyvä valinta ahtaaseen tuulikaappiin. Kurajäljet on helppo pyyhkäistä tapetista pois sen siitä kärsimättä. Kopin alareunassa on kuitenkin pahemmilta potkujäljiltä suojaava karkastu lasi. Se on ollut jo muutaman vuoden ajan ja on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.

10852944165_060a5fca52.jpg

Vanha tapetti oli kyllä kaunis, mutta ei voi mitään - tuntui tunkkaiselta. Sitä jätettiin kuitenkin yhteen pieneen piilossa olevaan kohtaan, että pääsee fiilistelemään, jos tulee ikävä.

10852944445_7486db7b69.jpg

Uuden tapetin kanssa keittiön ilme raikastui.

10852944855_098aa1954b.jpg

Oratuomi-tapetti lähempää. Yksi rulla jäi yli, jonka sain myytyä Torilla.

10852945185_aa4aabc0e8.jpg

Sähköjohdon kotelointi rajasi kivasti pienen palan seinää erilleen ja siihen sai hyvin laitettua sanomalehdestä osia. Kulutusta ei varmaan kestä, mutta ainahan siihen voi liisteröidä päälle vaikka vanhoista aikakauslehdistä sivuja. Kuvassa näkyvä oviaukko on tuvan puolelle ja siinä näkyy vielä remonttisuojana ollut muovi, josta on nyt päästy eroon.

10853128844_495f1fe608.jpg

Tuulikaapin uusi Boråstapeterin tapetti ja seinän alareunassa oleva karkastu lasi.

10853129234_bfa99d6281.jpg

Vaaleanpunaista ei ole liikaa, kun se on pienessä tilassa. Toisaalta minä voisin tapetoida isommankin huoneen seinät tuolla, mutta en usko, että kaikki meillä tykkäisi yhtä paljon.